20080919

Nahkahousut. Vai nahkalegginsit?

Pitkään mieltä vaivannut ongelma: Kun on tunika tai mekko, jonka helma on juuri sen strategisen verran liian lyhyt. Esimerkiksi kumartuessa tällaisen tunikan kanssa saattaa sukkahousujen "peppusauma" vilahtaa, olipa ne sukkikset kuinka paksut tahansa. Ei kiva. Legginsit tuntuvat liian alusvaatemaisilta(en ole yhtä rohkea kun osa ruotsalaisista jotka pukeutuvat legginsseihin kuin housuihin) eivätkä ne peitä tarpeeksi. Ovat siis samassa kategoriassa paksujen sukkahousujen kanssa, liian alusvaatemaiset. Mustat pillit housut tai farkut tuntuvat taas liian housumaisilta ja paksuilta. Ja jos käy niin että tunika jota et voi pukeä päälle ilman housuja on ihonmyötäinen, niin pullottaa vyölenkit ja vyötärönauhat yms. ikävästi mekon alta.

Olen mielessäni puntaroinut useita vaihtoehtoja ja tullut siihen tulokseen että ehkä lameelegginsit(=lakerilegginssit jne.) voisivat hoitaa asian. Mutta kuitenkin tuntuvat nekin liian mitättömiltä, jotain niissäkin täytyisi olla.

Nämä Net-a-Porterista tilattavat nahkaiset housut maksavat hunajaa(525e) enkä ikipäivänä näitä voisi hintansa vuoksi ostaa, mutta idea näissä on mitä parhain! Vetoketjut ovat pientä extraa ja tekevät näistä mielestäni enemmän housut kuin legginsit. Nämä ovat juuri sellaiset housut jotka pelastaisivat minut dilemmaltani. Voisikohan joulupukki auttaa... Vinkatkaa ihmeessä jos jotain tämäntyyppistä jostain bongaatte, mielellään siis hieman huokeammalla hinnalla!

Nahkahousut, Les Chiffoniers, Net-a-Porter.com

2 kommenttia:

  1. Samat pohdinnat täällä päässä! Olen koettanut nahkaisia legginsejä löytää keväästä saakka, vielä tuloksetta. Keinomatsku kun hiostaa niin vimmatusti. Jos tulee vastaan ihanat yksilöt sopuhintaan, otan riemulla vinkkejä vastaan!

    VastaaPoista
  2. Hienoa että naisetkin jaksavat edelleen kiinnostua nahkahousuista :) Pitäkää vaan muutkin naiset nahkahousuja, ne on tyylikkäät ja käytännölliset ;)

    http://www.nahkafoorumi.com

    VastaaPoista

Kommentit ovat bloggaamisen suola. Jätä käynnistäsi jälki, kerro mielipiteesi, kysy jos askarruttaa tai höpöttele muodista/jostain aivan muusta kanssani!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...