20110130

Kuulumisia Tukholmasta


Ensimmäisella kouluviikolla järjestettiin uusille oppilaille bussikiertue Tukholman ympäri. Kiertelimme ympäri Tukholman keskustaa kuunnellen oppaan vinkkejä nähtävyyksistä. Oiva tapa tutustua Tukholman keskustaan ja lähialueisiin, sekä saada hieman laajempi kokonaiskuva kaupungista. Kiertueella tutustuin muun muassa ihanaiseen Heiniin ja muihin uusiin tuttavuuksiin.
Bussikiertueella happihyppelyllä ja ihailemassa näkymiä Södermalmilta katsottuna.

Tutustuminen Tukholman yöelämään ja opiskelijameininkiin on aloitettu, tällä poppoolla kävimme tutustumassa Södermalmin tarjontaan ensimmäisenä viikonloppuna. Lauantai-iltana päädyimme aivan metropysäkki Medborgarplatsenin(T) kupeessa sijaitsevaan Schnappsiin superhauskojen etkojen jälkeen.

Lauantai-illan huippuetkot!
 Turisti-Ninnis on kierrellyt kaupungilla, tutustunut alennusmyyntien tarjontaan ja räpsinyt turistikuvia, herkutellut American Cookiesissa ja viettänyt aikaa uusien tuttavien kanssa kouluhommia unohtamatta.

 Ninnis Sergelstorgetilla, oikealla puolella näkyy Kulturhuset, Kulttuuritalo.

Huimin tähänastisista puuhailuista on ollut vierailu SkyViewissä,  lasisessa gondolihississä joka kiertää pallonmuotoisen konsertti- ja jääareena Globenin ulkosivua Globenin huipulle asti. Näkymät ovat uskomattomat 130 metrin korkeudesta, ja hissin reunalla seisoskelu oli allekirjoittaneen mielestä huitsin jännittävää.

       Globenille pääsee kätevästi punaisella metrolinjalla. 

Pimeän tullen valkoinen Globen valaistaan tunnelmallisesti.

Lasisella gondolilla pääsee ihailemaan Tukholman näkymiä.
Noin puoli tuntia kestävä hissikyyti maksaa 130 kruunua per nuppi(ei opiskelija-alennusta hinnasta), eli noin 15 euroa. Lippuja voi ostaa etukäteen netin kautta tai paikan päältä.
Hissi kiipeä hitaasti 130 metriä korkean Globenin huipulle, korkeanpaikan kammo saattaa iskeä gondolin reunalla kuikuillessa!

Ninnis oli kerrassaan innoissaan ja samalla kauhuissaan tästä turistiseikkailusta!





 Alaspäin kuikuilu aiheutti jännitystä ja käsien hikoilua, kuvan räpsäisemisen jälkeen Ninnis koki turvallisemmaksi siirtyä hissin keskiosaan ja ihailla näkymiä sieltä käsin.
Huipulta oli mahtavat näkymät ilta-aikaan, jolloin koko kaupungin valot loistivat Globenin yltä. Kyytiin mahtuu kerrallaan 16 henkilöä, ja gondoleita lähtee 10 minuutin välein kohti huippua ja upeita näkymiä. 

Puolen tunnin ihastelun jälkeen Ninniksen tassut olivat turvallisesti takaisin maan kamaralla.  Suosittelen käymistä Skyviewissä erityisesti auringonlaskun tai -nousun aikaan, näkymät ovat silloin hulppeimillaan!

Kuvat lainattu Heiniltä ja Suvilta<3

10 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Tykkään tosi paljon, kun olet alkanut kirjoitella myös kuulumisistasi tänne. Toki kaikki muotia käsittelevät postaukset ja päivänasut on myös kivaa luetttavaa, mutta välillä on mukava lukea myös kuulumisistasi.

    Jos joskus ehdit/haluat tästä aiheesta tehdä postauksen, niin mua kiinnostais tietää, että miten opiskelu siellä eroaa Suomen opinnoistasi? Tarkoitan siis, että onko paljon esim. ryhmätöitä yms.?

    Sitten mietin vielä, että mitä tykkäsit Vaasassa opiskelusta, kaupungista jne.? Tarkoitan vaan, että Vaasaanhan ei kai ole kauhean vaikea päästä sisään, mutta minkälaista siellä oli opiskella, viihdyitkö siellä?

    VastaaPoista
  2. Jee Globen!
    Se tuntuu hurjalta mut on aivan ihana, varsinkin noin illalla. :)

    VastaaPoista
  3. Mukavasti tuntuu opiskelu alkaneen ! :)

    Hui..minua ei kyllä Globenin huipulle saisi edes huiputtamalla :D

    VastaaPoista
  4. iiiihana näkoalakuplapallojuttu! tahtoo myös! pitääkin viedä kaverit tuonne kun tulevat kyläilemään. :) ja täytyy joku päivä tehä oikeen kunnon kaupunkikiertely-valokuvaus-päivä! toisin sanoen, pysähtyä esim söderillä kaikkiin ihaniin kahviloihin. nomnomnom. toiv nähhäillään pian!

    <3 heini

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Kiva kuulla että pidit postauksesta, kertoilen sitten hieman enemmän elämästä Tukholmassa kun tuntuu että se lukijoita kiinnostaa. Ja juu, teen mielelläni jossain välissä postauksen Vaasassa opiskelusta, vaikka tietenkin osaan kertoa vain oman henkilökohtaisen mielipiteen perusteella paikasta.

    Until then:)

    Minna Karoliina: Juu, hurjaa oli mutta aivan upeat näkymät Tukholman ylle. Kiva että kävit kommentoimassa!

    Kati: Juuh, hyvinhän tämä on alkanut, aika kuluu vain siivillä näin alkuunsa kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Ja ymmärrän kyllä jos ei korkeat paikat kiinnosta, kyllä tuntui vatsanpohjalla että ylhäällä ollaan!

    Heini: Juu, must-juttu jos kaverit saapuvat kyläilemään! Otetaan piakkoin kaupunkikierros kameroiden kera!nähdään pian!

    <3Ninnis

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva blogi sulla ! Löysin tieni blogiisi Linnun kautta ja en kyllä pettynyt.
    Oletko suomenruotsalainen vai oletko ihan itse opiskellut ruotsin siihen pisteeseen, että pystyt Ruotsiin mennä opiskelemaan ? Kerro toki myös opiskelusta, asumisesta jne. Ruotsissa.
    Kuinka pitkä olet ?

    VastaaPoista
  7. Moikka! :) Missä ohjelmassa opiskelet siellä yliopistolla, onko se se civilekonomprogrammet? Onko sinne vaikea päästä?

    Sulla on kiva blogi, pidä hauskaa Tukholmassa!

    VastaaPoista
  8. miks puhut itsestäs kolmannessa persoonassa?

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: Kiva kuulla että löysit blogini ihanan Linnun kautta, hän on supersuloinen tyttö! Olen opiskellut ruotsin kieltä toisena kotimaisena kielenä lukiossa ja hieman yliopistossa, eli suomi on äidinkieleni.

    Pistän korvan taakse ideat opiskelusta ja asumisesta Ruotsissa, kiitos vinkistä. Ja viimeiseksi olen 167 cm pitkä.

    Anni: Kiitos kovasti kommentistasi! Opiskelen Ruotsissa "ohjelmaa" civilekonomprogrammet, mikä tarkoittaa tiettyjä määrättyjä kursseja kauppatieteiden piiristä. Yliopistolla voi myös "ohjelman" sijaan opiskella mieleisiään vapaavalintaisia kursseja, jolloin käsitykseni mukaan jokaiselle kurssille haettava ja jokaisella kurssilla on tietyt "pääsyvaatimukset" arvosanojen tai koulumenestyksen suhteen. Tukholman yliopistoon hain suomalaisella ylioppilastodistuksella ja lukion päättötodistuksella, eli sisäänpääsy on mielestäni helpompaa kuin suomalaisiin vastaaviin kouluihin pääsykokeiden takia. Itselläni oli noin M ylioppilastodistus ja lukion keskiarvo n. 8,5 luokkaa ja pääsin sisään toisella hakukierroksella varapaikalta.Toivottavasti sait vastauksen kysymyksiisi! Ja kiitos, kivaa täällä on toistaiseksi pelkästään ollutkin=)!

    <3Ninnis

    VastaaPoista
  10. Anonyymi: Kielellisen virkistyksen vuoksi, itseäni pistää silmään liiallinen minän vijely "minä sitä minä tätä" joten välillä vaihtelun vuoksi kirjoittelen kuulumisiani kolmannessa persoonassa "tarinankertojan" roolista. :)

    <3Ninnis

    VastaaPoista

Kommentit ovat bloggaamisen suola. Jätä käynnistäsi jälki, kerro mielipiteesi, kysy jos askarruttaa tai höpöttele muodista/jostain aivan muusta kanssani!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...