20110122

Ninnis Tukholmassa

Aikaa hengähtää, aikaa kirjoittaa. Raotan hieman elämäni kulkua täällä Tukholmassa tässä postauksessa.


Yliopistoalueen kartta, kuvassa pääkampus Frescati.

Saavuin noin viikko takaperin Tukholmaan kahden matkalaukun kanssa Helsingistä. Vaasassa opiskelu ja Suomi saivat jäädä taakse, kun Ninnis sai opiskelupaikan Tukholman yliopistosta, Stockholm Universitetista. Ja hipshei, kaksi viikkoa aikaa muuttaa koko elämä Vaasasta Tukholmaan. Siinä oli kuulkaas tuli hännän alla kun yritit päästä vanhasta asunnosta eroon ja saada uutta tilalle toisesta maasta, minkä lisäksi oli noin 300 muuta hoidettavaa asiaa siinä sivussa. Kuin taikaiskusta kaikki asiat järjestyivät ennätysvauhdilla. Vaasan vuokra-asuntoni sain vuokrattua ja kalusteet yms. myytyä uusille vuokralaisille. Hoitelin asioita siskoni luona Helsingissä, ja asustelin siellä muutaman viikon. VÄlillä ravasin Vaasassa hoitelemassa asioita ja roudaamassa kamojani Helsinkiin siskon luokse. Ystävän kaverin kautta sain vinkkiä vapaana olevasta huoneesta suomalaisen perheen kotona Kungsholmenilla, kivenheiton päässä Tukholman keskustasta. Huone oli n. 17m2, vaatehuoneella! Lisäksi vuokraan kuului oma kylpyhuone ja yhteisten tilojen (keittiö ja olohuone) vapaa käyttö.  Vuokra oli kohtuullinen, yhtä paljon kuin mitä Vaasassa maksoin yksiöstäni, ja asunnossa asuva perhe on todella mukava ja avulias. Vieressä on kauppakeskus Västermalmgallerian, josta löytyy kaikki tarpeellinen ja hieman enemmänkin. Tukholmassa on kovin vaikea asuntotilanne, joten saan olla ikionnellinen että löysin tällaisen helmen! Alivuokralaisena asuminen(inneboende) isommassa asunnossa on paljon yleisempää täällä kuin koto-Suomessa. Täältä katselen rauhassa pikkuhiljaa omaa yksiötä kohtuuhinnalla.


Huoneeni Kungholmenissa.

Tukholman yliopistossa opiskelen kauppatieteitä kuten Vaasassakin. Suoritan civilekonomprogrammet nimistä 240 op:n laajuista tutkintoa, joka sisältää kandidaatin ja maisterin tutkinnot. Minulla on oikeus suorittaa koko neljävuotinen tutkinto Tukholmassa, eli en ole vaihto-oppilaana täällä. Tällä hetkellä on vielä kysymysmerkki saanko aiemmat opintoni hyväksiluettua täällä Tukholman yliopistossa, vai joudunko suorittamaan kaikki kurssit uudelleen. Siitä myöhemmin kun tiedän enemmän. Toistaiseksi olen aloittanut samoilla kursseilla kuin muutkin vasta-alkaneet. Opiskelen ruotsin kielellä, myöhemmin joitan kursseja tulee olemaan myös englanniksi. Osa kurssikirjoista on myös englanniksi. Aluksi hieman hankalaa vaikka omaankin vahvan kielitaidon, slangisanat ja kauppatieteellisen alan sanasto ruotsiksi on hieman hämärän peitossa toistaiseksi.



Ensimmäinen viikko täällä on mennyt kovin nopeasti, perusasioiden hoitamisessa kun menee oma aikansa. Hanki ruotsalainen henkilötunnut, liittymä, pankkitili, bussikortti ja muut pakolliset, tutustu ympäristöön ja selviä yliopistolle. Asioi ruotsiksi, yritä ymmärtää mitä sinulle juuri sanottiin, sosialisoi ja hanki kavereita, osallistu "tutoreiden" järjestämään toimintaan. Luennot, ryhmätyöt ja itseopiskelu vievät tietenkin oman osansa päivistä. Joten on täällä ollut paljon puuhaa näin heti alkuun!

Ruotsalainen arki on samanlaista kuin Suomessakin, mutta alkuun kaikki tuntuu jännittävältä ja uudelta. Ruokakaupassa asioidessa kassalla maksaessa setelit saa antaa myyjälle, mutta kolikot tulee laittaa kassalla olevaan härveliin. Samasta härvelistä saat myös vaihtorahoina tulevat kolikot, setelit edelleen kassalta. Hedelmiä ei punnita, kassa tekee sen. Hmm. Bussille ei tarvi heilutella jotta se pysähtyy, vaan bussit pysähtyvät ILMEISESTI automaattisesti pysäkillä jos pysäkillä seisoo ihmisiä.  Joukkoliikenne on kallista, mutta sillä pääsee erittäin kätevästi Tukholman jokaiseen kolkkaan. Systembolagetista(ALKO) saa kaikki viinakset, ruokakaupoissa myydään vain mietoja (miedompia kuin Suomen ruokakaupoissa, olisiko raja täällä Ruotsissa n. 3%). Vaatekaupat yms. menevät kiinni arkisin klo 18 maissa, ruokakaupat ovat auki klo 8-22 joka päivä. Joka paikassa tuoksuu korvapuusti, ja yliopistolta ei saa halpaa ruokaa. Hämmentäviä tilanteita ja hieman pihalla, se on ollut ensimmäisen viikon teema;)

Uusien ihastuttavien suomi-tuttavuuksien kanssa on ohjelmassa tänään hieman illastelua ja kaupungin rientoihin tutustumista ruotsalaisvahvistuksien kanssa.  Hieman koulutehtäviä ennen sitä jotta voin hyvin mielin lähteä tuulettumaan! Postaus tulee tietenkin päättää päivän asuun, jossa kipittelin aiemmin ulkona. Vaatekaupoissa kiertely jääköön myöhemmäksi, riemut ja ilot ennen vaatteita!



Mitä pidit tästä postauksesta? Kiinnostaako seurata Ninniksen puuhailuita Tukholmassa, vai jatketaanko vanhalla muotiorientoituneella linjalla? Jätä mielipiteesi kommenttilootaan, arvostaisin sitä todella!

Terkkuja Tukholmasta,

Ninnis

14 kommenttia:

  1. MAHTAVA POSTAUS! Mun mielipidettä ei ehkä lasketa, koska olen VÄHÄN puolueellinen :) Mutta jos minulla on äänioikeus niin kannatan sekä tätä että muotia. Halit!

    VastaaPoista
  2. Heips,

    eksyin tänne siskosi ihanan blogin kautta, joten en osaa oikein kommentoida vanhaa linjaasi. Mutta lukisin todella mielelläni juttuja elämästä Tukholmassa, niiden muotijuttujen lisäksi. Kaupunki kun on yksi mun lemppareista ja koska siellä tulee aina silloin tällöin käytyä kaikki vinkit ravintoloista, kahviloista, kaupoista jne. on tervetulleita

    Itse vietin Tukholmassa pari kuukautta työharjoittelun merkeissä omana opiskeluaikanani ja kaupungista on niiiin paljon ihania muistoja :-)

    Ihanaa opiskeluaikaa sinulle, muista nauttia siitä täysillä :-)

    - mimmu

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen vasta hiljattain alkanut lukemaan blogiasi (jonka löysin siskosi blogin kautta) mutta pidin kovasti tästä postauksesta ja toivoisin lisää postauksia elämästäsi Tukholmassa.

    VastaaPoista
  4. Tottakai kiinnostaa!

    Kirjoittele vaan aiheista, joista helpoiten irtoaa tekstiä. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista Mialle, Sporttiprinsessalle ja Mimmulle! Jotain pientä lupaan Tukholmasta silloin tällöin postailla, jatkan kuitenkin pääasiassa muotipainotteisesta linjaani!

    <3Ninnis

    VastaaPoista
  6. Marjaana: Kiva kuulla että olet löytänyt tiesi tänne siskoni ihanan blogin kautta.

    Kiva kuulla mielipiteesi, olisi kivaa jakaa Tukholmassa hyöriskelyä blogin välityksellä muille joten stay tuned:)!

    Suvi M: Ihanaa kuulla että kiinnostaa! Jeps, siispä tulen kirjoittelemaan ajasta täällä Tukholmassa täällä blogissa=)

    <3Ninnis

    VastaaPoista
  7. Heippa!

    Löysin blogiisi siskosi blogin kautta. Tukholma-postaus oli ihana. Kiva kun kirjoittelet just siitä oikeasta elämästä siellä. Vaatejutut on kans kivoja, mutta tällanen oli virkistävää ja extra-kiinnostavaa.

    Ei meillä muilla(ja ainakaan suurella osalla) ole kokemuksia elämästä Tukholmasta, tai saatika opiskelemisesta siellä, joten ajattele miten mahtavaa on, että kerrot meille oikeita juttuja sieltä. Joten ootko ajatellut, että nää sun jutut on ihan helmiä :)

    Mukavaa ja antoisaa viikkoa Tukholmaan ja tsemppiä opiskeluihin :)

    -Iina-

    VastaaPoista
  8. Krista haluaa lisää Tukholma-postauksia! ;)

    Kiva, että kaikki tuntuu olevan hyvin siellä Tukholmassa. Hihii, kramar!

    -Krista

    VastaaPoista
  9. Iina: Kiitos ihanasta kommentista! Hienoa että olet löytänyt siskoni blogin.

    En ole ajatellut asiaa ollenkaan tuolta kantilta. Kiitos kauniista sanoistasi, tässähän pakostakin punastuu kun kuulee että juttuni täältä Tukholmasta kiinnostavat ja ovat jopa helmiä jollekin<3

    Mukavaa viikkoa sinnekin Iina!

    Krista: Lupaan lisää Tukholma-aiheisia postauksia, kiva jos kiinnostaa!

    Ja juu, kaikki on hyvin täällä, toivottavasti näemme pian kun ennen lähtöäni oli niin kova härdelli=/!Kuinkas siellä SUomessa menee?

    <3Ninnis

    VastaaPoista
  10. Muotiblogeja toisensa perään on maailma pullollaan. Jos kerrot elämästä, menosta ja opiskelustasi Tukholmassa, lupaan lukea jatkossakin. ;)

    VastaaPoista
  11. Anonyymi: Olipas rakentava kommentti, kiitos siitä! Jatkan toki muotipainotteisesti, mutta myös kuulumisia, vinkkejä ja elämää Tukholmasta tahdon jakaa teidän kanssanne. Eli pysyhän kanavalla Anonyymi;)

    <3Ninnis

    VastaaPoista
  12. hej :D löysin sattumalta tämän postauksen, ja olisin kiinnostunut koulustasi ja tukholmasta. onko kouluun millaiset kriteerit ja hakijamäärä? eli pääsekö helposti opiskelemaan :D?

    VastaaPoista
  13. Anonyymi: Heippa! Kiinnostaako juuri kauppatieteiden opiskelu Tukholman yliopistossa? Kyselemiäsi tilastoja löytyy varmimmin osoitteesta statistik.vhs.se tai studera.nu. Aina voi myös meilata yliopistoihin mikäli vastausta kysymyksiisi ei löydy. Kun itse hain kevääksi 2011 civilekonomprogrammettiin, oli "hakukriteereinä" yo-todistus ja lukion päättötodistus tai vastaavat muista oppilaitoksista.

    Näin karkeasti voin omasta kokemuksesta hihkaista, että keväällä 2011 n.3000 hakijaa civilekonomprogrammettiin, 480 pääsi sisään. 480stä 13 sisäänpäässyttä kuului hakuryhmään BIII("ulkomaalaiset todistukset", ruotsin ulkopuolelta tulevat), eli ulkomaalaisella todistuksella pääsi sisään 13 henkilöä kaikista 480stä sisäänpäässeestä.

    Suomeen verrattuna opiskelemaan pääsee "helposti", sillä varsinaisia pääsykokeita ei ole. Hakuprosessi on myös helppo. Sisäänpääsypisteet, jotka muodostuvat suomalaisella yo-arvosanojen ja lukion päättötodistuksen perusteella ovat kuitenkin melko korkeat, joten taskusta on syytä löytyä hyvät paperit! Ruotsin kielen taito tulee myös osoittaa. Sisäänpääsymahdollisuuksia voi korottaa suorittamalla ruotsissa "Högskoleprovetin", yo-kokeen tyylinen "yleisosaamiskoe". Kauppatieteet ovat täällä suosittu koulutusohjelma, joten sisäänpääsyä ei todellakaan tule pitää itsestäänselvyytenä vaikkei pääsykokeita olekaan=D

    Toivottavasti tämä auttoi!

    <3Ninnis

    VastaaPoista

Kommentit ovat bloggaamisen suola. Jätä käynnistäsi jälki, kerro mielipiteesi, kysy jos askarruttaa tai höpöttele muodista/jostain aivan muusta kanssani!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...