20110524

Viikonlopun tunnelmia

 
Ninnis ja Ellu T.G.I. Fridaysin terassilla Östermalmilla.

Heipsis ja huippua viikonalkua sinne teille kaikille ihanille! Viikonloppuna luonani täällä Tukholmassa kävi ystäväni/vanha työkaveri Ellu, joten menoa ja meininkiä tytöillä riitti! Kuulumisia oli viimeksi vaihdettu viime kesänä ennen Ellun lähtöä vaihtoon, joten puheripuli ei ottanut laantuakseen.

Perjantai-iltana suuntasimme ensin Stureplanille T.G.I. Fridaysin (Birger Jarlsgatan 16, Östermalm, (T)Östermalmstorg) terassille pulisemaan siidereiden merkeissä. Rehtiä jenkkityylistä ruokaa tarjoileva T.G.I. Fridaysissä oli hyvä meininki lauantai-iltana. DJ:n soittaessa kuumimpia hittibiisejä siemaillessamme siideriä nautimme kauniista ja komeista ohikulkijoista, kukin heistä matkalla mihinkin baariin ennen puoltayötä. Fridaysistä bongattu sitten muuten isoimmat mansikkamargaritat ikinä.

Matkaa jatkoimme läheiseen Hamngatan 2:ssa sijaitsevaan Roseen puolenyön aikaan. Paikka on tarkoitettu hieman varttuneemmalle bilekansalle, keski-ikä kyseisenä iltana näin heittämällä oli mielestäni 27:n luokkaa. Perjantai-iltana paikka oli tupaten täynnä(lue hyvin ahdasta!), ja loppuillan vietimme Rosen terassilla nauttien hieman väljemmästä tunnelmasta. 


 Lauantai-päivä koostui lounaasta Medborgarplatsenilla ((T)Medborgarplatsen, Södermalm) sijaitsevalla huikean isolla terassialueella, ja pienimuotoisella shoppailukierroksella niissä liikkeissä joita Suomesta ei vielä löydy.

Myöhemmin illalla levähdyksen ja evästyksen jälkeen suuntasimme täpötäydelle terassille Orangerietiin, missä jatkoimme iltaa aavistuksen rauhallisemmissä merkeissä kuin perjantaina. Orangeriet sijaitsee osoitteessa Norr Mälarstrand Kajplats 464, Kungsholmenilla, lähin tunnelbanapysäkki on sinisen linjan (T)Rådhuset.



6 kommenttia:

  1. kivalta viikonlopulta näyttää :) T.G.I Fridays on kyllä ihan paras! ja taas on neiti niin kauniina, että :)
    pakko sanoa, että diggaan ajatuksesta, että on vähän korkeampi keski-ikä. Usein itse en käy edes baareissa kun tämän kylän baarit tarkoittaa k-18 ja vanhus ei enää ymmärrä sitä menoa :D

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttää! Pakko päästä sinne pian takas!

    VastaaPoista
  3. Katja: Uiuiui, kiitos kovasti kehuista suloinen, tässähän ihan punastuu! Olet kyllä yksi ilopilleri=)

    Mielestäni myös loistava idea, kyllä kolmenkymppisetkit haluavat käydä ulkona! Aurinkoista keskiviikkoa!

    <3Ninnis

    Elina: Tänne vaan, oottelen neitokaista tänne viimeistään maisteriaan suorittamaan;) Haleja!

    <3Ninnis

    VastaaPoista
  4. Hehhh, TGI Fridaysin drinkit on kyllä ihan omaa luokkaansa :) namnam!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Jasmine, kiva kuulla että tykkäät!=) Mukavaa viikonloppua sinne!

    <3Ninnis

    Rii: Ensi kerralla perehdyn TGI Fridaysin drinkkilistaan, ohi vilahtaneet valtavat mansikkamargaritat saivat veden herahtamaan kielelle! Kivaa viikkaria Rii!

    <3Ninnis

    VastaaPoista

Kommentit ovat bloggaamisen suola. Jätä käynnistäsi jälki, kerro mielipiteesi, kysy jos askarruttaa tai höpöttele muodista/jostain aivan muusta kanssani!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...