20110705

Kesäinen viikonloppu Kalmarissa, osa 1/2


Takana on pitkä viikonloppu Kalmarissa, ihastuttavassa rannikkokaupungissa kaakkois-Ruotsissa (A, Kalmar). Kalmar on noin 63 000 asukkaan vehreä kesäkaupunki Itämeren rannalla, ja nähtävää löytyy esimerkiksi Kalmarin linnan ja ihastuttavan vanhan kaupunginkin muodossa. Kalmarin lisäksi piipahdin päivävisiitillä viereisellä Öölannin saarella (Öland, kapea ja pitkä saari Kalmarin vieressä).

 Matka Tukholmasta Kalmariin taittui junalla noin viidessä tunnissa (sj.se). Kalmarissa tuli suhattua ympäri niin pyörällä, autolla, bussilla kuin jalkaisinkin. Pyöräily oli mielestäni paras keino kulkea kaupungissa, etäisyydet eivät ole pitkiä ja kaupunki on hyvin tasainen. 

Kalmariin tutustuminen alkoi Skälby Gårdista, 4H-maatilasta, jossa sai vapaasti ihailla hevosia, vuohia, kaneja, kanoja, possuja ja muita eläimiä. Eläinten lisäksi Skälbystä löytyy kasvitalo, jossa kasvatetaan kesäisin Kalmarin puistoissa ja katukuvassa näkyvät kasvit ja kukat. Kasvitalon yhteydestä löytyy kaunis trooppinen puutarha ja karppikala-allas, joskus kyseisessä paikassa on kuuleman mukaan ollut trooppisia perhosia.
Skälby Gårdin heppasille maistui itse kerätty ruoho.
Trooppisessa kasvihuoneessa kasvoi kauniita kukkia ja erilaisia viherkasveja.




Skälby Gårdista matka jatkui pyöräillen kohti upeaa Kalmarin linnaa. Renesanssin aikainen linna on yksi Ruotsin parhaiten säilyneitä, ja linna on upea ilmestys hyvin hoidetun puiston kupeessa. Puistosta löytyy ravintola Byttan, jonka terassilta on ilta-aikaan mahtavat näkymät linnan suuntaan, sekä Kalmarin taidemuseo Kalmar konstmuseum.

Upea Kalmarin linna.

 Merimaisemia linnan kupeesta. Kalmarin linna kuvassa vasemmalla.

 Ravintola Byttanin terassi. 

  Suuri, sievä ja hyvinhoidettu puisto linnan vieressä kätki sisäänsä pienen japanilaishenkisen minipuiston.   




 Kalmarin taidemuseon, Kalmar Konstmuseumin, edessä.

Pyöräillen matka jatkui Kalmarin keskustan ohitse vanhan kaupungin puolelle, jossa satumaiset puutalot reunustivat mukulakivikatuja ruusupensaiden kukkiessa.



 Keskustan vilinää.





Asuna raitapaita Zaran alesta, farkkushortsit ja koru H&M:ltä, kengät Converse. Vuorotellen olalla ja pyörän pakkarilla keikkui vihreä nahkalaukku Zarasta (ks. aiemmat kuvat).


Hurmaavia taloja mukulakivikatujen varrella.
 
Matka jatkui Westerholmsin lasipuhaltamoon ja lasipuhaltamon myymälään.



 Lasipuhaltajan paja, puhaltaja tauolla.

 Puhaltamon myymälä.

Muunmuassa tällaisia hienouksia saa lasista aikaiseksi puhaltamalla!

 Kalmarissa on paljon nähtävää ja kaupunki on mielestäni todella kaunis, yllätyin positiivisesti! Kauniit säät suosivat matkalaista, ja erityisesti Öölanti oli näkemisen arvoinen. Erityisen sopiva kohde viikonloppureissulle. Suosittelen lämpimästi Ruotsinreissua suunnitteleville, jos Tukholma on nähty ja haluat nähdä muutakin Ruotsia!

 Hurmaavan Kalmarinreissun toinen osa Öölannista tulossa, stay tuned!

6 kommenttia:

  1. Sulla on tosi kiva blogi! Muutin itse juuri Lundiin maisteriopintojen takia ja täällä näyttää aika samalta kuin Kalmarissa. Lund on ollut vähän järkytys mutta hyvällä tavalla: asun puolentoista km päässä keskustasta ja melkein talon vierestä menee _ratsastusreitti_ ja tää on muutenkin kuin puoliksi maaseutua.

    VastaaPoista
  2. oi että mitä kuvia ja siten myös paikkoja! Kattelin ihan kateellisena sun Göteborgin kuvia ja sinne sydän halajas heti, ja nyt kyllä sydän tahtoo tuonnekin!

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavia kuvia ja sulla niin kiva tyyli kirjoittaa sekä kertoa asioita. Plus että sun tyyli ja päivän asu -kuvat on kanssa ihan parhautta tässä blogissa. Oli varmasti oikea valinta muuttaa juuri Ruotsiin :) Tukholmastakin on aina niin ihana lukea.

    VastaaPoista
  4. Kaisu: Onnea opintoihin Lundissa! Toivottavasti viihdyt kaupungissa. Eräs ystäväni suoritti siellä vaihto-opintojaan ja piti paikasta kovasti. Saako udella minkä alan maisteriopintoja suoritat? Sait kiinnostukseni heräämään=)

    Ja kiva kuulla että pidät blogistani, ihana että kävit kommentoimassa, mielipiteiden vaihtaminen lukijoiden/kanssabloggareiden kanssa kun on bloggaamisen hauskin osuus=)

    Katja: Voi siellä taitaa olla nyt matkakuumetta tänne Ruotsin suuntaan=)? Suosittelen sekä Göteborgia että Kalmaria, molemmat olivat ihania paikkoja!

    Anonyymi: Kiitos hurjasti, todella mukava lukea positiivista palautettasi! Päivän asu-kuvat ovat muissa blogeissa myös omia suosikkejani, jatkan niiden postailua siis varmasti=)

    Ja mitä Ruotsiin tulee niin kyllä, koen tehneeni 100% oikean valinnan tänne muuttaessani opintojen perässä. Ehkä olen aina kuulunut tänne salaa, hihi=) Tukholma-postauksia tulee myös silloin tällöin, pysy siis kanavalla=)

    <3Ninnis

    VastaaPoista
  5. Mun maisteriohjelmalla on tosi hieno nimi joka ei kerro oikein mitään: Applied Cultural Analysis. Käytännössä homman nimi on se, että tehdään yhteistyöyrityksille ja organisaatioille analyyseja niiden toiminnasta / asiakaskunnasta / trendeistä / mistä tahansa. Sen lisäksi on johtamisopintoja. Tää maisteriohjelma on jotenkin EU:n tukema ja osa luennoista on Kööpenhaminan yliopistossa... toivon että tästä tulee ihan huiput 2 vuotta ja että pääsen siisteihin työharjoittelupaikkoihin!

    Lundista vielä kaupunkina sanottakoon että täällä on ihan superkaunista ja viihtyisää mutta kaipaisin itse ehkä vähän jotain särmää enemmän - jos mun havainnot piti paikkansa, niin olin eilen koko keskustan alueella ainoa ei niin klassisesti pukeutunut ihminen :D

    VastaaPoista
  6. Kaisu: Kyseinen maisteriohjelma kuulostaa kerrankin työelämäläheiseltä, opettavaiselta ja kiinnostavalta! Toivotan onnea ja menestystä Lundiin, toivottavasti löydät kaupungista myös omanhenkisiä ystäviä!

    <3Ninnis

    VastaaPoista

Kommentit ovat bloggaamisen suola. Jätä käynnistäsi jälki, kerro mielipiteesi, kysy jos askarruttaa tai höpöttele muodista/jostain aivan muusta kanssani!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...