20110509

Päivän asu 20110505 + Light of a Day -valokuvanäyttely

Torstaina 5.5.2011 suuntasin valokuvanäyttelyyn, jonka teemana oli "yliopistoelämää Tukholmassa". Tukholman yliopisto järjesti aiheesta kilpailun, ja kilpailun kuusi parasta työtä pääsivät esille Observatorie Museetiin ( Drottninggatan 120). Torstaina oli kyseisen "Light of a Day" - näyttelyn avajaiset, ja voittaja julkistettiin paikan päällä. Tarjolla oli viiniä ja naposteltavaa kulttuurinnälkäisille, ja paikalla olikin paljon väkeä! Tapahtuma oli Stockholm University Student Unionin järjestämä, joten paikalla oli luonnollisesti myös paljon vaihto-oppilaita. Itse olin paikan päällä vain katselemassa muiden tuotoksia, en siis ottanut osaa kilpailuun.

Tässä hieman otteita suosikkitöistäni, mitäs pidätte?
Ihastuttavat seuralaiset Suvi, Marcus  ja Veera Observatorie Museetissa, joiden kanssa kävimme ennen näyttelyä sympaattisessa 50-luvun henkisessä kahvila Ritornossa Odenplanilla (Odengatan 78). Kahvilassa maisteltimme mm. pikimustaa lakritsijäätelöä.

3 kommenttia:

  1. Oi, taidenäyttelyt ovat aina niin mielenkiintoisia. Harmi, että tämä näyttely on jo ohi siinä vaiheessa kun olen itse Tukholmassa, olisin muuten käynyt. Mutta käyn sitten parissa muussa paikassa (^__^)

    VastaaPoista
  2. Hej Needja! Olet oikeassa, ihan innostuin näyttelyistä tämän kerran seurauksena ja nyt pitäisi seuraavaksi kurkistaa Fotografiskan uusi näyttely=)! Vinkkejä kivoista, käymisen arvoisista näyttelyistä otetaan ilomielin vastaan:)

    Kesämieltä,
    <3Ninnis

    VastaaPoista
  3. Apua, vastasinkin jo kerran kommenttiisi, mutta sitten bloggerin huoltokatkon ansiosta osa kommenteista ja postauksista on kadonnut, pöh!

    Matka lähestyy, toivottavasti matkasi aikana on superhyvät kelit jotta pääset nauttimaan Tukholmasta oikein kunnolla!

    <3Ninnis

    VastaaPoista

Kommentit ovat bloggaamisen suola. Jätä käynnistäsi jälki, kerro mielipiteesi, kysy jos askarruttaa tai höpöttele muodista/jostain aivan muusta kanssani!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...