Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sven-Bertil. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sven-Bertil. Näytä kaikki tekstit

20120306

Sven-Bertilin touhuilua osa 2 : "Iso poika"

 Näin se Sven-Bertil vain kasvaa! Plakkarista löytyy nyt 5 kuukautta koiranelämää, koiravauvasta on kasvanut iso poika. Energiaa riittää, vaikka sitä yritetään tuhlata lenkkien lisäksi metsässä samoilemalla ja keppiä heittelemällä. Hihnassa kuljetaan jo aika mallikkaasti, välillä tuoksut vievät koiraa mennessään. Päättävän osapuolen asemasta taistellaan ja välillä omistajaa koetellaan leikin varjolla.
 Kotona Sven-Bertil häärää siellä missä omistajakin, ellei sitten vaihtoehtoisesti säntäile paikasta toiseen päättömän hepulin vallassa leluja riepotellen. Televisiota tuijotellaan yhdessä, mainostauoilla saatetaan innostua leluista tai ympäristön vahtaamisesta.
Mun tarttis päästä ulos-kökötys.
 Omistajan ruoka joutuu silloin tällöin vahtaamisen kohteeksi, erityisesti S-B:n ruoka-ajan lähestyessä.
 Ruoka-ajan koittaessa haetaan muualla haahuilevaa omistaja keittiöön, ja harrastetaan yli-innokasta istumista. Sven-Bertilille on opetettu, että ruuan saa kun istuu rauhallisesti ja hakee katsekontaktia omistajan kanssa. Ruokakupille saa kipittää maagisten sanojen "var så god" (ole hyvä) ja erityisen käsimerkin jälkeen.
"Tänne sitä ruokaa ja heti, katso kuinka hienosti istun" -ilme.
Nappulat hotkitaan kulhosta suurella ruokahalulla. Pureskelu on Sven-Bertilin mielestä täysin turhaa, joten nappulat hotkitaan kitusiin ennätysvauhdilla.
Ruuan ja kevyen ulkoilulenkin jälkeen on hyvä ottaa pienet nokkaunet auringonpaisteessa, jotta herätessään jaksaa jälleen touhuta ja vouhuta. "Iso poika" S-B lähettää uniset terveiset kaikille teille, ja tulee jälleen kertomaan kuulumisiaan sopivassa välissä!

20120126

Sven-Bertil ulkoilee / Sven-Bertil outdoors


Char & the cityn Char peräänkuulutteli tässä postauksessa lumipallohauva Ennin koirakavereiden ulkoilutamineita, joten täältä pesee! Meidän ranskanbulldoggipentu Sven-Bertil ulkoilee lähistön Bromma Zoomarknad-lemmikkikaupasta hankitussa lämpimässä takissa, joka on helppo pujauttaa päälle sisäsiisteysharjoittelua ja kävelylenkkejä varten. Hankintkriteereinä olivat takin lämpöisyys ja puettavuuden nopeus, ja hauvavauvan pienen koon takia kaupasta löytyi kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäiseksi hankittu musta takki ei mahtunut pään kohdalta päälle, joten tämä kuvien vaaleasininen takki jäi lopulta ainukaiseksi vaihtoehdoksi. Eli vaaleansinisessä fleecevuorisessa takissa mennään Char=).

20120107

Sven-Bertilin touhuilua

Hauvavauva Sven-Bertil se vain kasvaa, jässikkä on nyt 13 viikkoa vanha. Sven-Bertil viettää mielellään aikaansa puruluita jäystäessä, hampit kun vaihtuvat parasta aikaa maitohampaista pysyviin hampaisiin. Yksi maitohammas on jo kadonnut teille tietämättömille! Lisäksi herra rakastaa popsia kiviä, ja joulun alla piipahdettiin eläinsairaalassa poistamassa masusta kivi leikkauksen voimin. Toimenpiteen seurauksena Sven-Bertil sai kaulurin, jottei pääse nuolemaan tai availemaan masun tikkejä. Tästä syystä siis kuvissa vilahtanut kauluri. Hauva voi erinomaisesti leikkauksen jälkeen, mutta on omistajan harmiksi jatkanut kivien popsimista ulkoiltaessa. Hmmp. Tasaiseen tahtiin löytyy kakan joukosta kiviä, näytän teille vielä joku päivä Sven-Bertilin "kivikokoelman".

Mikään ei tunnu tätä hauvaa hetkauttavan, ei lentokoneessa matkustelu, ilotulitusrakettien pauke eikä viereisen asunnon remonttimelu. Imuri on toistaiseksi "pelottavin" tapaus, jonka lähistöllä pyöritään, jättäen kuitenkin hieman turvallista hajurakoa suuttimen lähestyessä. Hauva fiilistelee lääkeruiskua, ja leikkauksen jälkeen ruiskulla suuhun annettava kipulääke oli ilmeisesti superherkkua. Sven-Bertil on ollut helppo ja kiltti tapaus, oikea ilopilleri!

Sellaisia kuulumisia tällä kertaa, Sven-Bertil toivottelee erinomaista Uutta Vuotta!

20111213

Sven-Bertilin lempparipuuha

 ...On auttamatta ympäristön tarkkailu ja makoilu pehmoisessa sylissä. Syliin joko juosta kipitetään....
  Tai hiljaa hiivitään.
 Sylistä voi ihmetellä maailman meininkiä...

 tai harjoitella linssiluteen vikaa.
 Hiusten koemaistelu kuuluu olennaisena osana tähän "sylitouhuun".
 Sitten saatetaan ottaa pienet nokkaunet.
 Toinen lempparipuuha on puruluun pureskelu...
 ...kunhan joku pitää puruluun toisesta päästä kiinni.
Puruluun kalvamisen jälkeen voikin hypätä taas syliin köllöttelemään.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...